Ajankohtaista

Vetytalous

VTT:n tutkimus: Hiilen talteenotto ja hyödyntäminen (CCU) voisi tarjota miljardien eurojen liiketoimintapotentiaalin

Hiilidioksidista valmistetuille tuotteille tulee Euroopassa suuri kysyntä matkalla kohti hiilineutraaliutta, ja erityisesti Suomen teollisuudella on tässä merkittävä liiketoimintamahdollisuus....
Bioenergia

Botnia Gas Oy:n hanke saa lähes neljän miljoonan tuen

Gas1 Oy:n omistama hankeyhtiö Botnia Gas sai lähes neljän miljoonan euron investointituen RePowerEU -haussa. Botnia Gas on rakentamassa kahdessa vaiheessa yhtä Suomen suurimmista...
Vetytalous

Vetyputki voisi korvata 15 isoa voimalinjaa – Gasgridin suunnitelma putken reitistä pitkin rannikkoa alkaa olla valmis

Yli 1 000 kilometrin putki edistäisi vihreää siirtymää. Aikataulu on Gasgridin mukaan kunnianhimoinen: kaasu virtaisi jo 2030-luvun alussa.
yle.fi  •  Aurinkovoima  •  Vetytalous

Aurinkopaneelit valtaavat peltoja – yrityskehittäjä: ”Pellon uudenlainen käyttö ei ole eläimiltä pois”

­Suomeen on suunnitteilla aurinkovoimaloita, joiden teho olisi nykyiseen verrattuna yli kymmenkertainen. Isoja voimalakenttiä kaavaillaan esimerkiksi entisille turvesoille.
Yritykset  •  Valmennukset

Aamukahvit: Johtaminen, kasvuyrityksien haasteet ja kv-toiminta Juha Enlund 29.10. klo 8:00

Tervetuloa aamukahveille kuuntelemaan Juha Enlundia joko Kansantaiteenkeskukseen Kaustiselle tai Teamsin välityksellä tiistaina 29.10. klo 8:00! Aamukahveilla meillä on tällä kertaa PEPT Oy:n...
Tuulivoima  •  Aurinkovoima  •  Vetytalous

Aurinkoenergialla huikea kasvupotentiaali Kaustisen seudulla ja Sydänsuomessa

Aurinkosähkö vauhdittaa vetytalouden syntymistä Suomeen yhdessä tuulivoiman kanssa. Kaustisen seudulta ja Sydänsuomesta löytyvä mittava uusiutuvan energian tuotantopotentiaali tarkoittaa,...
yle.fi  •  Kaustisen seutu  •  Aurinkovoima

Toholammin turvetuotantoalueille kaavaillaan uutta käyttöä: suunnitteilla aurinkovoimala

Tuulivoima- ja energiayhtiö Energiequelle suunnittelee Toholammille aurinkovoimahanketta. Satojen hehtaarien kokoinen alue sijaitsee kuntakeskuksen eteläpuolella.
Tuulivoima  •  Aurinkovoima  •  Vetytalous

Sijoita Euroopan lupaavimpaan vetyekosysteemiin

Tuhansia hehtaareja ekologisesti kestäviä tuotantoalueita, suuri sähkönsiirtokapasiteetti, erinomaiset puitteet energian varastoinnille sekä runsaasti kansainvälisen ja kotimaisen teollisuuden...
suomenuusiutuvat.fi  •  Tuulivoima  •  Aurinkovoima

Suomen uusiutuvien puheenjohtaja Heikki Peltomaa: Suomesta Euroopan mielenkiintoisin uusiutuvan energian investointikohde

Nykytilanteessa pitää tunnistaa, että tuuli- ja aurinkovoima ovat energiamurroksen ykkösajuri. Energiamurros mullistaa sähköjärjestelmää ja vaikutukset ulottuvat myös yhteiskuntaan...
Hycamite.com  •  Vetytalous

Hycamite avaa Euroopan suurimman metaanin halkaisulaitoksen vähähiilisen vedyn tuotantoa varten

Tänään Hycamite TCD Technologies, päästöttömän metaanin halkaisuteknologian johtava toimittaja, avaa Euroopan suurimman metaanin halkaisulaitoksen Kokkolassa. Kun Hycamiten...
Tuulivoima  •  Aurinkovoima  •  Vetytalous  •  Bioenergia

Erinomainen sijainti energiavarastolle, vedyn tuotannolle ja sähkön jalostamiselle

Halsuan, Kaustisen ja Vetelin rajalla oleva Liedeksen ja Pajuojan alue on osoittautumassa erittäin potentiaaliseksi alueeksi tehdä sähköstä jalostettuja tuotteita sekä varastoida energiaa.
kauppalehti.fi  •  Lestijärvi

Lestijärven "lottovoitto" tukee tuulivoimaa - liitto varoittaa koskemasta kiinteistöveroon

Renewable Energy Association kehottaa hallitusta poistamaan investointeja koskevan kaksinkertaisen valitusmenettelyn. Aurinkoenergialla on edelleen minimaalinen rooli uusiutuvassa energiassa.
Kaustisen seutu  •  Sydänsuomessa  •  Valmennukset

Miten lähteä liikkeelle vastuullisuustyössä? Työpajat yrityksille syksyllä 2024

Mietitkö sinäkin mitä vastuullisuus oikein tarkoittaa? Tuntuuko termit oudoilta ja liikkeellelähtö vaikealta? Ei huolta! Järjestämme kolmen työpajan sarjan vastuullisuustyöstä...
Kaustisen seutu  •  Sydänsuomessa

Tutustumismatka Kokkolan suurteollisuusalueelle 16.9.2024

Tervetuloa mukaan tutustumismatkalle Kokkolan suurteollisuusalueeseen. Kasvava ja kehittyvä alue on erinomainen mahdollisuus myös Kaustisen seudun ja Sydänsuomessa-alueen yrittäjille.
Yritykset  •  Valmennukset

Aamukahvit: Verkostoituminen ja Ruotsin markkinat, Hans Ahola, Ahola Group Oy, 10.9. klo 8:00

Tervetuloa aamukahveille joko Kansantaiteenkeskukseen Kaustiselle tai Teamsin välityksellä 10.9. klo 8:00 alkaen! Aamukahvien puhujana on Ahola Group Oy:n Hans Ahola, joka kertoo meille...
Tyytyväisissä messutunnelmissa Stuttgartissa Eemil Ali-Haapala (vas.), Hannu Ali-Haapala, Mika Krieger ja Olli Ali-Haapala.
Yritykset

Finn Springin tarpeista syntyi uusi kasvuyritys – KoVaSat menestyy vahvana sisälogistiikan asiantuntijana

Kun sisälogistiikka suunnitellaan ja pilotoidaan olemassa olevaan varastointitarpeeseen, ratkaisu on todennäköisesti juuri sellainen, mitä asiakas hakee. Näin kävi, kun Suomen suurin lähde- ja...
Yritykset

Selaa palveluita ja löydä alueemme majoituspalvelutarjonta sekä alihankintayritykset yhdestä paikkaa!

Etsitkö majoitusta tai alihankkijaa? Suurhanketoimisto tarjoaa yli 700 vuodepaikkaa OX2:n Lestijärven tuulivoimatyömaan sekä Keliberin Kaustisen kaivosprojektin tarpeisiin. Palvelumme tarjoaa...
Yleinen

Työturvallisuuskorttikoulutus 20.8.2024

Kortti vaaditaan keskeisissä teollisuusyrityksissä ja tehdasalueilla työskentelevältä ulkopuoliselta työvoimalta, esimerkiksi niille alihankintatöitä tekeviltä yritysten työntekijöiltä....
Yritykset   •   Valmennukset   •  

Aamukahvit: Johtaminen, kasvuyrityksien haasteet ja kv-toiminta Juha Enlund 29.10. klo 8:00

Tervetuloa aamukahveille kuuntelemaan Juha Enlundia joko Kansantaiteenkeskukseen Kaustiselle tai Teamsin välityksellä tiistaina 29.10. klo 8:00! Aamukahveilla meillä on tällä kertaa PEPT Oy:n perustaja Juha Enlund. Hän jakaa meille kokemuksensa liiketoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta, opastaa meidät välttämään kasvuyrityksen sudenkuopat, sekä löytämään Ruotsin ja Tanskan markkinat.

Ilmoittaudu heti niin tiedämme varata paikan päälle oikean määrän...

Ilmoittaudu tästä
Yritykset   •  

Selaa palveluita ja löydä alueemme majoituspalvelutarjonta sekä alihankintayritykset yhdestä paikkaa!

Etsitkö majoitusta tai alihankkijaa? Suurhanketoimisto tarjoaa yli 700 vuodepaikkaa OX2:n Lestijärven tuulivoimatyömaan sekä Keliberin Kaustisen kaivosprojektin tarpeisiin. Palvelumme tarjoaa myös paikallisia alihankkijoita projektien käyttöön.

Selaa palveluita
suomenuusiutuvat.fi   •   Tuulivoima   •   Aurinkovoima   •  

Suomen uusiutuvien puheenjohtaja Heikki Peltomaa: Suomesta Euroopan mielenkiintoisin uusiutuvan energian investointikohde

Nykytilanteessa pitää tunnistaa, että tuuli- ja aurinkovoima ovat energiamurroksen ykkösajuri. Energiamurros mullistaa sähköjärjestelmää ja vaikutukset ulottuvat myös yhteiskuntaan laajemmin. Energiamurros on mahdollisuus koko Suomelle saada talouskasvua aikaiseksi. Kymmenvuotisen hallitusurani aikana on aina ollut hienoa nähdä, miten aktiivinen hallitus puhaltaa yhteen hiileen. Tätä työtä ja kasvua on mahtava päästä jatkamaan”, toteaa Suomen uusiutuvien hallituksen...
Lue koko artikkeli
kauppalehti.fi   •   Lestijärvi   •  

Lestijärven "lottovoitto" tukee tuulivoimaa - liitto varoittaa koskemasta kiinteistöveroon

Renewable Energy Association kehottaa hallitusta poistamaan investointeja koskevan kaksinkertaisen valitusmenettelyn. Aurinkoenergialla on edelleen minimaalinen rooli uusiutuvassa energiassa.

Lue koko artikkeli

Tarkastele suunniteltuja tuuli- ja aurinkopuistohankkeita kätevällä kartalla.

Tuulivoima   •   Aurinkovoima   •   Vetytalous   •  

Sijoita Euroopan lupaavimpaan vetyekosysteemiin

Tuhansia hehtaareja ekologisesti kestäviä tuotantoalueita, suuri sähkönsiirtokapasiteetti, erinomaiset puitteet energian varastoinnille sekä runsaasti kansainvälisen ja kotimaisen teollisuuden kulutuskohteita puhtaalle sähkölle. Tätä kaikkea tarjoaa Suomen lupaavin uusiutuvan energian vetyekosysteemi, joka maantieteellisesti sijoittuu Kokkola Industrial Parkin ja Äänekoskella toimivan, Metsä Groupin omistaman Suomen suurimman biotuotetehtaan väliselle alueelle.

Lue koko artikkeli
Hycamite.com   •   Vetytalous   •  

Hycamite avaa Euroopan suurimman metaanin halkaisulaitoksen vähähiilisen vedyn tuotantoa varten

Tänään Hycamite TCD Technologies, päästöttömän metaanin halkaisuteknologian johtava toimittaja, avaa Euroopan suurimman metaanin halkaisulaitoksen Kokkolassa. Kun Hycamiten asiakasnäytteenottolaitoksen (CSF) nimelliskapasiteetti on täydessä toiminnassa, se saavuttaa 2 000 tonnia vähähiilistä vetyä ja 6 000 tonnia korkealaatuista hiiltä vuodessa.

Lue koko artikkeli
Tuulivoima   •   Aurinkovoima   •   Vetytalous   •  

Visio menestyvän Suomen energiatulevaisuudesta

Kansantalouden nollakasvu ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituskriisi. Tämä tarina on valitettavasti kaikille tuttu. Energia-ala tarjoaa ratkaisuja Suomen ongelmiin. Teemme sen investoimalla tulevaisuuteen ja kutsumme kaikki mukaan tekemään muutoksesta totta. Visio Suomen energiatulevaisuudesta maalaa kaksi vaihtoehtoista skenaariota: parhaassa tapauksessa olemme energiamurroksen Euroopan mestareita, vähemmän kunnianhimoisessa sisukkaita suorittajia

Lue koko artikkeli
Tyytyväisissä messutunnelmissa Stuttgartissa Eemil Ali-Haapala (vas.), Hannu Ali-Haapala, Mika Krieger ja Olli Ali-Haapala.
Tyytyväisissä messutunnelmissa Stuttgartissa Eemil Ali-Haapala (vas.), Hannu Ali-Haapala, Mika Krieger ja Olli Ali-Haapala.
Yritykset   •  

Finn Springin tarpeista syntyi uusi kasvuyritys – KoVaSat menestyy vahvana sisälogistiikan asiantuntijana

Kun sisälogistiikka suunnitellaan ja pilotoidaan olemassa olevaan varastointitarpeeseen, ratkaisu on todennäköisesti juuri sellainen, mitä asiakas hakee. Näin kävi, kun Suomen suurin lähde- ja makuvesien pakkaaja Finn Spring ei löytänyt markkinoilta sopivaa varastointijärjestelmää, ja päätti sen takia rakentaa järjestelmän itse. Sitä varten Finn Spring perusti erillisen yhtiön, KoVaSat Oy:n, josta on kehkeytymässä vahva sisälogistiikan asiantuntija ja kokonaistoimittaja.

Lue koko artikkeli
Kaivosteollisuus   •  

Keliber-litiumhankkeen Päivänevan rikastamon peruskiven muuraustilaisuus

Tervetuloa paikalliset asukkaat ja litiumhankkeesta kiinnostuneet mukaan juhlistamaan Keliber-rikastamon peruskiven muurausta Kaustisen Kansantaiteenkeskukseen tiistaina 4.6.2024 kello 11.00 alkaen.

Lue koko artikkeli

Toholammin Toristojannevan aurinkoenergiahankkeen esittelytilaisuus

Toristojannevalle suunnitellaan 290 hehtaarin ja 192 megawatin kokoista aurinkovoimalaa. Hankkeesta esittelytilaisuus Toholammin kulttuurisalissa tiistaina 28.5.2024 klo 17 alkaen. Kahvitarjoilu!

Lue koko artikkeli
Lestijärvi   •   Tuulivoima   •  

Suomen suurimman tuulipuistohankkeen kuljetukset käyntiin 15.5. – voimalaosia siirretään Kokkolasta Lestijärvelle ensi vuoden alkupuolelle saakka

Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttaman Lestijärven tuulipuiston voimalakuljetukset alkavat keskiviikkona 15.5.2024. Reitti Kokkolan satamasta tuulipuistoon kulkee valtatie 13:sta, josta jatketaan Sillanpään risteyksestä Halsuan kautta Lestijärvelle. Kuljetukset voivat ajoittain haitata ja hidastaa muuta liikennettä.

Lue koko artikkeli
Kaustisen seutu   •   Yleinen   •   Yritykset   •  

Kaustisen seutukunnan liike-, varasto- ja teollisuustilat

Kaustisen seutukunnan vapaana olevat liike-, varasto- ja teollisuustilat löydät kätevästi toimitilapalvelustamme.

Katso vapaat toimitilat
Tuulivoima   •   Kaivosteollisuus   •  

Majoitusilmoitukset nyt suurhanketoimisto.fi palvelussa – yli 700 vuodepaikkaa tarjolla Kaustisen seudulla ja Lestijärvellä!

Keliberin sekä OX2:n Lestijärven hankkeista johtuen majoituspalveluille on kova kysyntä tulevan kesän aikana. Tästä johtuen suurhanketoimistossa on julkaistu uusi ominaisuus, jossa myös yksityishenkilöt voivat tarjota majoitusta. Jos olet yritys ja rekisteröitynyt aikaisemmin palveluumme, sinua pyydetään täyttämään uudet kattavammat tiedot majoitupalveluihin liittyen. Uudet ilmoitukset nostetaan tämän jälkeen etusivulle. Ilmoitamme lähipäivien aikana majoitustarjonnan eteenpäin OX2:lle.

Katso viimeisin majoitustarjonta
Kaustisen seutu   •   Sydänsuomessa   •  

Semukas-hankealueen julkiset hankinnat

Semukas-hankealueen julkiset hankinnat hankintailmoitukset.fi-palvelusta löytyvät täältä.

Lue koko artikkeli
Tuulivoima   •   Kaivosteollisuus   •  

Majoituspaikkojen kysyntä on kasvussa - ilmoita omasi Suurhanketoimistoon

Majoituspaikkojen kysyntä kasvaa nyt erityisesti Kaustisella ja lähialueella, kun Keliber-litiumkaivoshankkeen rikastamon rakentaminen alkaa. Kaustisen rikastamon rakennustyömaalla arvioidaan olevan loppuvuonna 2024 jopa 250 henkilön työntekijävahvuus. Kokkolassa puolestaan jalostamoa on jo rakennettu noin vuoden päivät. OX2:n Lestijärven tuulipuiston työmaalla on nyt pienen hetken rauhallisempi vaihe, mutta myllyjen asennukset alkavat kesällä 2024, jolloin työmaavahvuuskin...

Tarjoa majoituspalveluja
kaustisenseutu.fi   •   Bioenergia   •  

Suomen suurin biokaasulaitos rakennetaan Kaustiselle

One1 Oy ja Kaustisen Turkisrehu Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen energiatuotannoltaan Suomen suurimman biokaasulaitoksen rakentamisesta. Laitos rakennetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen rakentamisen on tarkoitus käynnistyä tänä vuonna. Lopulliseen kokoonsa laitos kasvaa, kun tarvittavat ympäristövaikutusten arvioinnit ja toiminnan edellyttämät lupaprosessit ovat valmiina. Investoinnin suuruus on noin 50 miljoonaa euroa.

Lue koko artikkeli
keskipohjanmaa.fi   •  

2 miljardin investoinnit suurhankkeista – elinvoimaa koko Kaustisen seutukunnan alueelle

Kaustisen seutukunta on merkittävää suurhankealuetta - lähitulevaisuudessa tunnistettujen investointien kasvaessa jo yli 2 miljardiin euroon.

Kaustislainen kaivosyhtiö Keliber vahvisti hiljattain aloittavansa pitkään odotetun hankkeensa rakentamisvaiheen. Lopputuotteena on maailman sähköistymisen kannalta olennainen litium. Lestijärvelle on jo jonkin aikaa rakennettu Suomen suurinta tuulivoimapuistoa. Tuulivoimahankkeita on vireillä myös Halsualla, Toholammilla...

Lue koko artikkeli

Seutukuntien välinen muutos- ja kasvuohjelma (SEMUKAS)

Hankkeen tavoitteet

Edistää kasvuhakuista ja uutta työllistävää liiketoimintaa, vahvistaa hiilineutraaliin talouteen liittyvää liiketoiminta- ja markkinaosaamista, sekä kehittää uusia tuote ja palvelukonsepteja. Hanke vahvistaa alueellisessa JTF-suunnitelmassa tunnistettuja tarpeita, tukee uusien yritysverkostojen kehittämistä ja yrityspalvelujen täydentämistä. Lisäksi hanke vahvistaa ylimaakunnallista yhteistyön hyödyntämistä maakunnan vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn osalta.

Kaikki tieto suurhankkeista ja alihankkijoista kätevästi samassa palvelussa

suurhanketoimisto.fi palvelusta löydät kätevästi kaiken Kaustisen seudun ja Sydänsuomessa alueiden suurhankkeisiin ja alihankintaan liittyvän tiedon.

Verkostoitumista ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Osallistu yhteisiin tapaamisiin, luo uusia verkostoja sekä laajenna liiketoimintaosaamistasi.

Majoituspalvelut pää- ja aliurakoitsijoille

Suurhanketoimisto on alusta, jossa majoituspalvelujen tarjoajat ja sekä tarvitsijat kohtaavat. Kirjaudu sisään palveluumme ja selaa uusimmat majoitusilmoitukset!

Jätä tarjouspyyntö

Rekisteröitymisen takana olevasta osiosta voit kätevästi jättää tarjouspyynnön seutukuntien yrityksille.

Etsitkö majoitusta tai alihankkijaa?

Kaustisen seutu   •   Kaustinen   •  

Kaustislainen viulunsoittoperinne Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

Unescon hallitustenvälinen komitea nimesi kaustislaisen viulunsoittoperinteen Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon kokouksessaan 15.12.2021. Samassa kokouksessa luetteloon nimettiin myös yhteispohjoismaisella hakemuksella limisaumaveneperinne. Museovirasto vastaa sopimuksen toimeenpanosta Suomessa. Ensimmäinen Suomesta nimetty kohde on saunaperinne, joka lisättiin luetteloon vuosi sitten.

Lue koko artikkeli

Meidät voit tavata

Pihtipudas 20.11.2024 klo 8.30–10: Miten lähteä liikkeelle vastuullisuustyössä -työpaja 3/3

Kaustinen 29.10.2024 klo 8:00, Yrittäjien aamukahvit: Johtaminen, kasvuyrityksien haasteet ja kv-toiminta Juha Enlund 29.10. klo 8:00

Kokkola 16.9.2024 tutustumismatka suurteollisuusalueeseen

Kaustinen, 10.9.2024 klo 8:00 Aamukahvit, Hans Ahola, Ahola Group Oy, verkostoituminen ja kokemukset yhteistyöstä Ruotsin markkinoilla, KTK. TIlaisuuteen voi osallistua myös teamsilla.

Viitasaari 8.10.2024 klo 8–10: Miten lähteä liikkeelle vastuullisuustyössä -työpaja 2/3

Karstula 4.9.2024 klo 8–10: Miten lähteä liikkeelle vastuullisuustyössä -työpaja 1/3

Halsua 20.6.2024 Yrittäjien aamukahvit, Kotikuluma

Kyyjärvi 16.5.2024 klo 12:00 Sydänsuomen elinvoimakahvit ja aluefoorumi, Eräkartano

Kannonkoski 17.4.2024 Sydänsuomen rekrymessut, Piispala

Kinnula 5.4.2024 klo 8:00 Yrittäjien aamukahvit, Kinnulan Parlamentti

Kinnula 5.4.2024 klo 12:00 Suurhanketoimiston starttipäivä, Kinnulan kunnantalo

Verkkovalmennus 9.4.2024 klo 15:00 Suurhankkeiden mahdollisuudet paikallisille yrittäjille, Zoom

Kaustinen 6.3.2024 klo 17:30, Ideointityöpaja yrityksille, Hotelli Kaustinen

Karstula 6.3.2024 klo 8:00 Suurhanketoimiston starttipäivä, Aloha-tietotalo

Viitasaari 23.2.2024 klo 9:00 Suurhanketoimiston starttipäivä, Digikeskus

Kaustinen 14.2.2024 klo 14:00 Kaustisen Yrittäjät, Ystävänpäivän kahvit, Hevideli, Nikulan ravirata

Pihtipudas 14.2.2024 klo 8:00 Suurhanketoimiston starttipäivä, Hubteekki

Karstula 6.2.2024 klo 8:00 Suurhanketoimiston starttipäivä, Aloha-tietotalo

Karstula 17.1.2024 klo 17:00 Karstulan Yrittäjäilta, Wanhat Wehkeet

Toholampi 17.1.2024 klo 7:30 Yrittäjien aamupuuro, Toholammin kunnantalo

Veteli 16.1.2024 klo 18:00, Vetelin kunnanvirasto, Veteli-sali

Kaustinen 16.1.2024 klo 8:00, Yrittäjien aamukahvit, Haitekki-talo

@facebook